Kasvuryhmä palkitsi Mauri Konnun Kultaisella Kuokalla
Kasvuryhmän tunnustuspalkinto Kultainen Kuokka on myönnetty Vahteruksen Mauri Konnulle 16. kesäkuuta 2022. Kultainen Kuokka on Kasvuryhmän yhteisön tunnustuspalkinto, joka jaetaan vuosittain ansioituneelle kasvun johtajalle kunnianhimoisen kasvun toteuttamisesta ja Kasvuryhmän arvojen ilmentämisestä.
Vuonna 2015 perustetun Kasvuryhmän tarkoituksena on kehittää yrittäjähenkisyyttä Suomessa ja vauhdittaa innostavasti suomalaisten scaleup-yritysten uusiutumista ja kasvua. Perustajiin kuuluu 29 yritysmaailmasta tuttua henkilöä, mm. Matti Alahuhta, Mika Anttonen, Ilkka Paananen ja Risto Siilasmaa. Kasvuryhmän yhteisöön kuuluu noin 250 keskisuurten kasvuyritysten johtajaa. He ovat 10M€–1Mrd€ vaihtavien yritysten toimitusjohtajia, hallituksen puheenjohtajia ja omistajia, jotka kasvattavat ja uudistavat omaa liiketoimintaansa koko Suomen hyödyksi.
Mauri Kontu on sitoutunut ja pitkäaikainen kasvuryhmäläinen – hänellä on takanaan jo kahdeksan jäsenvuotta. Yrittäjänä hän on toiminut 30 vuotta. Kontu sai mallin ahkeraan työntekoon ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen vanhemmiltaan kasvaessaan yrittäjyyteen maatilan poikana Vahteruksen kylässä. Ahkeruus ja rohkeus ovat poikineet vuosien varrella erilaisia tunnustuksia. Turun kauppakorkeakoulun johtamiskoulutusyksikkö valitsi Konnun vuoden johtajaksi vuonna 2012, ja tasavallan presidentti Sauli Niinistö myönsi hänelle teollisuusneuvoksen arvonimen joulukuussa 2021 pitkäjänteisestä työstä Suomen teollisuudessa.
Yhdessä tekeminen on peruskivi
Kontu uskoo, että kansainvälisesti menestyvien yritysten takana on aina paikallista aktiivisuutta ja osaamista. Työnantajana Kontu haluaa pitää hyvää huolta työntekijöistään. ”Vahterus ei olisi mitään ilman henkilökuntaansa. Osa työntekijöistä on työskennellyt Vahteruksella vuodesta 1990 lähtien”, hän sanoo. Myös Konnun vaimon, Sinikka Konnun, rooli on ollut keskeinen yrityksen perustamisesta saakka. Vahteruksessa ei ole yrittäjää vaan yrittäjäpariskunta. ”Yhdessä tekeminen on peruskivi, joka huokuu kaikesta tekemisestä. Kun työllä on tarkoitus, se tuntuu ihan elämäntavalta”, Kontu tiivistää.
Into uudistua on keskeistä Vahteruksen toiminnassa, ja yritys tekee aktiivisesti yhteistyötä niin asiakkaiden kuin yliopistojen kanssa. Yritykselle on myönnetty useita kotimaisia ja kansainvälisiä palkintoja ja tunnustuksia, kuten Suomen yrittäjien Yrittäjäpalkinto vuonna 2010 ja Tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinto vuonna 2015.
”Kasvuryhmän tunnustus on erityinen kunnia minulle ja Vahterukselle. Menestyksekkään liiketoiminnan rakentamisessa tarvitaan sitkeyttä, taitoa, oikeat ihmiset ja asiakkaat sekä vähintään hitunen onnea. Kasvuryhmä on ollut tärkeä porukka matkan varrella. Yhdessä eteenpäin”, Kontu sanoo.
Lataa lehdistötiedote.