Ura Vahteruksella
Vahterus on hitsatun levylämmönsiirrinteknologian kehittäjä ja markkinajohtaja. Vuonna 1990 perustettu perheyrityksemme työllistää yli 350 henkilöä Suomessa ja tytäryhtiöissämme Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa, Saksassa ja Kiinassa. Vahteruksen suunnittelemia ja valmistamia levylämmönsiirtimiä käytetään yli 50 maassa energia-, prosessi ja kemianteollisuuden sekä kylmätekniikan sovelluksissa.
Vahterukselle on myönnetty useita kansainvälisiä palkintoja ja patentteja innovatiivisesta suunnittelusta ja ympäristöystävällisestä tuotteesta. Pyrimme säilyttämään asemamme alan edelläkävijänä jatkuvan tuotekehityksen, automatisoidun tuotannon ja vahvan sovellusosaamisen avulla. Merkittävä osa tutkimus- ja tuotekehitystyöstämme tehdään yhdessä asiakkaidemme kanssa etsiessämme ratkaisua jokaiseen uniikkiin toimeksiantoon.
Ihmiset tekevät yrityksen ja uskomme, että myönteisessä ilmapiirissä tärkeät työt tulevat parhaiten tehtyä. Luotamme yhdessä tekemiseen ja jatkuvaan vuoropuheluun – sekä tiimiemme kesken että yhdessä asiakkaan kanssa. Tutustu tiimiimme virtuaalikierroksella.
Etsimme jatkuvasti uusia osaajia. Seuraa avoimia työpaikkoja tai jätä avoin hakemus alla olevista linkeistä.
Avoimet työpaikat:
Laaduntarkastuksen työnjohtajaTiiminvetäjiä, 12 hlöä
Projektidokumentoija
Hitsausoperaattori
Kiinteistöinsinööri
Sähkö- / automaatioasentaja
Sales Engineer
Key Account Manager
Avoin hakemus, tuotannon työtehtävät
Avoin hakemus, asiantuntijatehtävät


